Nauru kuplii :)

Oletteko koskaan miettineet miltä tuntuu kun alkaa naurattaa..?? Ennen en itse kiinnittänyt asiaan minkäänlaista huomiota, nauratti kun nauratti, välillä kyyneleetkin silmissä, mutta se oli ihan tavallista. Minä onnistun yleensä hyvin usein "mokaamaan" tekemään jotain ei niin fiksua, joka naurattaa jälkeenpäin, tosin joskus saattaa ihan itkettää kun kunnolla mokaa, mutta jossain kohtaa aina alkaa naurattaa.

Minua ei Jannen kuoleman jälkeen ole hirveesti naurattanut mikään, ei sillätavalla että saisin sydämmen pohjasta nauraa. Olen naureskellut hymähdellyt erilaisille jutuille mutta en oikeasti tuntenut sitä oloa kun nauru alkaa nousta ja purkautua. Tänään niin kävi, sattui ihan hassu juttu ja se ei oikeastaan ole oleellista mitä sattui, mutta nauru alkoi kuplia mahassa ja pakottautua ylöspäin, tunsin miten jokapaikassa tuntui hassulle ja oli pakko antaa naurun tulla, se tuntui hyvältä, ottaen huomioon että tilanne jossa nauru tuli oli todella koominen, täydellinen sattumien summa jonka aivoni yhdistelivät vielä koomisemmaksi kokonaisuudeksi, mutta minä nauroin, nauroin silloin ja nauroin kun katsoimme siskoni kanssa vanhan komedian, joka oli oikeastaan tosi hyvä. Annoin naurun tulla, ja oloni oli mukava. Tältä tuntuu siis kun on hetken hyvä olla. Ihan sama mistä kaikki johtui ja miten tähän lopputulokseen tultiin, nauroin vedet silmissä, en tiennyt edes itkenkö vai nauranko, pääasia että jokapuolella tuntui hyvältä. Vieläkin hymyilen ajatellessani koko tilannetta, ja luulempa että olen iloni ansainnut. Haluan ainakin uskoa niin. Ei tämä elämä ole niin paha paikka, jos kaiken keskellä löytyy hassuja juttuja jotka saavat nauramaan.

Oikeastaan olen onnellisessa asemassa. Minä osaan olla iloinen siitä että minua nauratti, minä tunsin kuin ensimmäistä kertaa miltä se tuntuu varpaista päälakeen ja taas takaisin. Osaan nauttia ilon ja naurun tunteesta ihan eritavalla kuin ennen, "perhosia vatsassa" voi tarkoittaa myös sitä tunnetta kun nauru etsii tietään ulos meistä. Ehkä kuitenkin olen positiivinen ihminen. Ehkä kuitenkin osaan etsiä asioista hyviäkin puolia. Minä todella tiedän kun matto vedetään jalkojen alta ja maa vajoaa, mutta nyt minä tiedän myös miltä ilo tuntuu, miltä tuntuu kun tulee joku aivan hirmu hassu juttu vaan mieleen. Hassu juttu joka ei kenestäkään muusta edes olisi hassu, mutta minusta oli, ja osaan nauttia siitä. En olisi halunnut luopua Jannesta, enkä luovukkaan koskaan, mutta Jannen kuolema opettaa minulle vähä vähältä miten nauttia elämästä, minä haluan nauttia siitä ajasta mikä minulle on annettu. Tiedän että tämäkin tunne on ohimenevä ja itku ja suru palaa, mutta nyt minä tiedän miltä nauru tuntuu. Miltä tuntuu kun on ihan hassua, eikä osaa pukea sitä sanoiksi. Tiedän miltä elämä tuntuu.

Rakastan sinua Janne, haluaisin sinut kotiin, mutta en saa, vaikka haluaisinkin, rakastan sinua siksi mikä olit ja olet sydämmessäni, rakastan sinua siksi millainen olit isänä ja olet edelleen, rakastan sinua että jopa kuolemasi jälkeen opetat minua nauttimaan, opetat minua olemaan iloinen pienistä asioista niiden suurien sijaan. Opetat minua elämään uudestaan, ehkä pikkuisen parempana ihmisenä, minulle on annettu vain tämä yksi elämä, yritän elää sen parhaani mukaan. Kaikella on tarkoituksensa, ehkä näissä pienissä ilon asioissa aukeaa jonkun suuremman tarkoitus, Rakastan sinua ja tulen aina rakastamaan. Nauttikaa elämästänne, tunnistakaa tunteenne, nauttikaa hyvistä hetkistä, auringonlaskuista ja nousuista, ystävistä ja kuplivasta naurusta. Olkaa kilttejä ja ystävällisiä toisillenne, hyväksykää läheisenne, ovat he millaisia tahansa. Olette rakkaita. Naurun ja ilon täyttämää kuplivaa vappua kaikille <3