Hyvää vapunpäivää kaikille kanssakulkijoille. Teitä on muuten valtavasti, musta on tosi kiva että ihmiset jaksaa lukea näitä tekstejä. Kuulin usealta taholta eilen illalla että "minäkin luen" kiitos teille kaikille että jaksatte kulkea tätä matkaa kanssani. Muistattehan myös että tämä on samalla "päiväkirjani" julkinen sellainen, ajatukset, tuntemukset olotilat on henkilökohtaisiani, en suodata niitä juurikaan kun kirjoitan vaan sillä hetkellä tunnen juuri niin, ketään en halua loukata ja jos tunnet olosi loukatuksi joistakin jutuista tai kommenteista, muista aina tulla sanomaan minulle suoraan, jutellaan asiasta. Aion jatkaa kirjoittamista samalla tavalla "tajunnanvirtana" juuri siltä miltä minusta tuntuu.
Nyt ei tunnu kovin kivalle.. Jannen syntymäpäivä on huomenna ja minulla on todella kova ikävä. Me emme juhlineet kovinkaan isosti aikuisten juhlapäiviä mutta oli meillä omat juttumme, joihin en ennen kiinnittänyt huomiota, mutta nyt kun ne puuttuvat kaipaan niitä. Juttelen Jannenlle joka ilta, mielessäni hiljaa pimeässä huoneessa, kyselen neuvoja ja pyydän olemaan luonani niin kauan että nukahdan. Minulle on tullut vaan sellainen hassu tapa, en kuitenkaan osaa olla juttelematta, itkemättä, kaipaamatta, joka ainoa päivä ja hetki. Mietin mitä Janne sanoisi, tekisi, miten pitäisi lähellä. Kaipaan jopa Jannen äksyjä päiviä, ja vapaapäivien aamuhetkiä rauhassa sängyssä lähekkäin lojuen.
Olin eilen kuskina, se oli oikeastaan hyvä idea. Aluksi ajattelin että en mene mihinkään, mutta päätin lähteä. Kuskasin ystäviäni, Jannen veljeä seurueineen, ja työkavereitani. Vietin illan työkaverini luona ja minulla oli ihan oikeasti kivaa. Tosin tuli syötyä liikaa ja tänään pitää lenkille suunnata. Mutta siis kannatti lähteä. Vähemmän mainittavaa oli että sain sakot 115€ 19km/h ylinopeutta, oma syy, en kiistä syyllinen :D! Silloinkin mietin miten Janne olisi asiasta muistutellut koko illan laskenut leikkiä ja "kiusannut" ja ikävöin sitäkin. Kun vein työkaverini baariin, alkoi ahdistus nousta "mitä minä täällä teen?" olin kuitenkin aika pitkään.. Yöllä kun ajoin kotiin tuli itku, lyhyt matka kesti varmaan puolituntia kun itketti niin, minulla on ikävä, niin kova ikävä enkä selviä tästä. Tuli kiire, haluaisin jo pois täältä, haluaisin muuttaa, haluaisin aloittaa uuden elämän.. Ja toisaalta taas en halua, en halua ajatella elämää ilman Jannea, haluan Jannen viereeni, en sydämmeeni, vaan kirjaimellisesti tähän, pitämään sylissä olemaan läsnä. Rakastan sinua Janne, tapahtui elämässä mitä tahansa, sinua olen aina rakastanut ja tulen aina rakastamaan. Nyt ikävä on niin kova että tuntuu että selviäminen on vaikeaa, onneksi tiedän että on myös niitä hyviä päiviä, ja silloinkin rakastan.
Ilman sinua! Miksi sinä lähdit ja minä jäin? Tiesit kyllä että halusin lähteä ensin, sillä minulle ei ollut milloinkaan epäselvää miten kehnosti kestäisin arkea ilman sinua, koko elämää ilman sinua. Etkö olisi voinut edes yhden ainoan kerran olla vähän vähemmän jääräpää ja kuunnella mitä minä sanoin?
