Salivaatteet kuivaa narulla!

Olen ollut urhea nainen tänään.. Olen tehnyt Jannen muistolaakon valmiiksi, minulle ja pojille, sinne löysi tiensä myös meidän vihkiraamattu, jotakin Jannen lempivaatteita, hautajaiskortit., kirjoja, levyjä, Jannen tauluja, vaikka mitä.. Se on nyt valmis ja siinä ovat kaikki ne asiat jotka minua muistuttaa Jannesta, muistuttaa siitä millainen mies ja isä Janne oli, muutenkin kuin vaan että "paras mahdollinen" meille. Siinä on asioita ja esineitä joilla jokaisella on oma tarinansa, joista jokaisessa elää muisto Jannesta. Voin kertoa milloin se nimenomainen esine on saatu tai hankittu, koska isi piti tuota korua, passista voin näyttää että isi oikeasti oli, ihan elävä ihminen joskus, ei vaan muisto sydämmessä. Hänellä oli henkilötunnus, puhelinnumero, oma puhelin, kaiken sen voin näyttää pojilleni ja kertoa asioita isästänsä, minun rakkaimmasta, heidän rakkaimmastaan. Urakka oli sydäntärepivä ja ahdistava mutta se on nyt tehty, minä selvisin. Mitä sen on väliä että nyt itken täällä koneen takana ja mietin ja suren ja koen pakokauhua ja pelkoa, minä tein sen ja selvisin voittajana.

Toinen iso asia mitä tein.. Pesin viimein Jannen salivaatteet, ne ovat olleet koskematta Jannen kuolemasta asti, kassi on kerran siirretty suojaan ihmisiltä mutta sen jälkeen se on ollut koskematon. Niissä oli konkreettisesti se mitä Janne oli.. tänään otin vaatteet kassista, itkin kun laitoin koneen pyörimään, itkin kun kävin laukkua läpi, löysin kisaohjelmia, löysin suunnitelmia seuraaviin kisoihin, kaikki Jannen itsensä kirjoittamina, niin elävinä. Voi miten ylpeä olin Jannesta, sen lisäksi että Janne oli minulle hyvin rakas, olin myös ylpeä miehestäni, ja olen edelleen. Janne oli minulle koko maailma ja minä olin hänelle, sellaista saa kokea vaan harvoin. Kun ripustin salivaatteet narulle kuivumaan mietin että viimeisen kerran ripustan narulle jotakin Jannelle kuulunutta, nyt kaikki on pesty ja huomenna laitettu myös sivuun. Iso askel eteenpäin..

Olen miettinyt taas kerran paljon luopumista.. miten surutyö on sarja luopumisia toinen toisensa jälkeen.. Luopumista tutusta elämästä, mutta samalla luopumista myös konkreettisista asioista, luopumista toisen tavaroista, luopumista kaikesta. Kaikki muuttuu koko elämä, ympäristö muuttuu kaikki on toisin, silmänräpäyksessä elämä muuttuu ja saa uuden suunnan vaikka sitä ei haluaisikaan. Jossain kohtaa luopumisen lisäksi tulee jonkun uuden saaminen tilalle.. uusi ystävä, uusi koti, uusi elämä.. Kaikki ei ole eikä saakkaan olla vaan luopumista, jossain kohtaa asia nimeltä ELÄMÄ tulee taas jostakin nurkantakaa kuin varkain, siihen uskon ja luotan sen avulla jaksan. Elämä auttaa eteenpäin kun itse ei edes huomaa, aika parantaa, kyllä se siitä.. niin kaukaista vielä mutta lohdullista.

Tänä iltana, ensimmäisenä iltana keskenään poikien kanssa,, en ole yksin vaan pienet pojat ovat täällä, nukkuvat sängyissään, minulle ei tullut ketään illaksi kylään.. tänä iltana aion antaa surun ja kyynelten tulla, tänä iltana annan kivun musertaa alle, tänä iltana ajattelen Jannea, kaipaan ja itken, tänä iltana yksin, annan kaiken tulla ylitseni, tänä iltana olen päättänyt olla pelkäämättä sitä kipua ja pahaa oloa.. tänä iltana min olen vielä kerran rohkea tälle päivälle.