Aurinkoinen päivä!

Huomenta, aurinko paistaa, kahvi on keitettynä, odotan ystävää aamukahville. Minulla on hyvä mieli. Eilen oli kiva päivä, kävin kaupassa, ostin itselleni hajuvettä, koska olin sen ansainnut, kävin haudallakin VIIDENpäivän tauon jälkeen ja ilahduin miten kauniita kukat vieläkin olivat, Vein uuden kimpun mutta vanhat jätin vielä myös, ne olivat aivan kuin uusia. Mieli oli hirmu hyvä kokopäivän. Olen huomannut pienen edistysaskeleen itsessäni, tajusin että muutamaan aamuun aamuherääminen ei ole ollut enää niin vaikeaa. Toki minua väsyttää kun illat tuntuvat vaan venyvän, mutta aamulla kun avaan silmäni alan miettiä "mitäs tänään olikaan.." ja sadasosasekunnissa ei iske se karu totuus mitä on tapahtunut. Tiedostan sen jo herätessäni, ja se tuntuu luontevalta. Näin on tapahtunut ja se on osa elämääni. Voihan se olla että niitä "shokki-aamuja" tulee vielä, mutta luulempa että tämä on ensimmäinen iso askel asian hyväksymisen ja sisäistämisen kannalta. Tajuan ja ymmärrän heti aamulla asian ja samalla pohdin mitä kello on, mihin aikaan poikien on oltava pukeissa, ehdinkö meikata heti vai myöhemmin.. arkisia asioita. Minua ei ole vedetty heti herättyäni takaisin suon pohjaan, vaan nousen ja alan "normaaleihin" aamutoimiin.

Pienissä asioissa näkyy se miten elämä kantaa. Niitä ei huomaa heti, ne huomaa sattumalta kun niin on tapahtunut jo hetken aikaa. Oli hirveän helpottavaa tajuta ja ymmärtää että selvisin ilman suurempia omantunnon tuskia, vaikka en useaan päivään käynyt haudalla, ja että aamut ovat alkaneet helpottumaan. Uskon iltojenkin helpottuvan kun ei tarvitse pelätä niin kovin aamuja. Myös toissailtainen oli vapauttavaa, kun annoin surun tulla, ovista ja ikkunoista, annoin sen tulla ylle ja lyödä maahan. Huomasin että ei siinäkään ole pelättävää, selvisin siitä ja selviän uudestaankin. Suru saa tulla, ja surun jälkeen jatkuu elämä, se ei minulle pärjää vaikka miten yrittäisi, minä en enää pelkää niitä tunteita ja sitä kipua. Huomasin että selviän, olin yksin, tai perheeni kanssa, ja minä selvisin, selviän vastaisuudessakin. Pakkasin eilen Jannen tavarat, siinä isona apuna oli Ninnu. Ehkä suurempana kuin hän osasi arvatakkaan. Hän mietti monta kertaa että eihän hän nyt osaa tehdä mitään.. Ehkä ei, mutta ilman häntä olisin jämähtänyt valokuvien kanssa tunneiksi lattialle itkemään, tai pukenut Jannen vaatteita päälleni, nyt asia on hoidettu, ja samalla pakattiin olohuoneen tavaroitakin. Muutto on siis käynnistynyt.

Tulevaisuus ei ole enää niin iso mörkö mitä se oli.. Minulla oli eilen ja tuntuu olevan tänäänkin hyvä päivä. Hyvään päivään kuuluu myös huonoja hetkiä, itken lähes joka päivä, mutta se ei tarkoita sitä etteikö päivä pääsääntöisesti olisi hyvä. Olen iloinen ihmisistä jotka ovat viimepäivinä naurattaneet minua, ja olen iloinen kun huomasin osaavani nauraa ja hymyillä kokoajana enemmän ja enemmän. Jaska sanoi illalla että "nauraisit äiti aina noin paljon" <3 lapsenikin huomaavat minussa tapahtuvaa muutosta. On ihana kun saa nauttia auringosta, keväästä, kahvihetkistä ystävien kanssa (tulisipas se Anne nyt jo :D) ja siitä kun luonto herää henkiin, nauttia siitä miten hienoa tämä elämä kuitenkin on ja miten paljon minulla on sille vielä annettavaa ja sillä minulle.

Pitäkää huoli toisistanne, ja nauttikaa tänään, täysin rinnoin, kesä on tulossa!!