Vielä ei ole 6.5.2012, mutta ihan kohta on.. Kuopuksemme Jaska täyttää aamulla kolme vuotta. Juuri hän syntyi ja nyt on jo "suuri pieni mies" tulta ja tappuraa, aivan ihana kolmevuotias. Olen miettinyt kovasti Jannea tänään ja sitä millaista oli silloin kun Jaska syntyi, millaista ensimmäisillä synttäreillä "Rosson-talossa" toisilla synttäreillä "Antinpuistossa" ja nyt kolmansilla synttäreillä "Latotiellä" ja ilman isää.. Miten vuodentakaisista "PuuhaPete"-juhlista on niin kuin puolivuosisataa olisi mennyt ja miten ne toisaalta taas olivat aivan juuri. Miten onnellisia me tietämättämme olimme silloin vuosi sitten, puolivuotta sitten, kolmekuukautta sitten, kaksikuukautta sitten.. mutta mitä tapahtui sen jälkeen, miksi maailma romahti, miksi isi lähti?
Huomaan että juhlat kuin juhlat saavat minut alakuloiseksi, pahalle mielelle, kaipaan Jannea ihan hirmuisen kovasti. Kaipasin Jannen omina syntymäpäivinä, mutta nyt tuntuu että kaipaan vielä enemmän, lapsemme syntymäpäivänä, meidän yhteisenä onnenpäivänä.. Olen katkera siitä että pojilla ei ole isää joka on läsnä elämässä, olen katkera että Janne ei saanut mahdollisuutta olla läsnä poikien elämässä, olen vihainen ja surullinen. Hän tuolla jossain ylhäällä on minulle selityksen velkaa, mitä järkeä tässä on ollut, miksi juuri meille?? Ei ole kauaa siitä kun juttelin Jannen kanssa ja Janne kertoi että "hänellä on tunne että meidän elämä on pikkuhiljaa kääntymässä parempaan, kaikkien ongelmien ja vaikeuksien jälkeen" meillä on ollut kovia aikoja, vaikeita aikoja, mutta rakkautta meiltä ei ole puuttunut, ja illalla on aina sylikkäin nukahdettu. Jokainen vanhempi haluaisi lapsensa syntymäpäivän iltana käpertyä sylikkäin ja jutella siitä miltä tuntui kun se pieni ihme syntyi, MIKSI minä en saa tai voi tehdä enää niin.
Erityisesti minua harmittaa se , miten ylpeä Janne olisi ollut Jaskasta, tottakai myös Jonnista ja Jerrystä, mutta nyt Jaskan syntymäpäivän aattona mietin enemmän Jannen ja kuopuksen suhdetta. Janne halusi aina että hänen pojastaan tai pojistaan tulee jotain samanlaista kun hänestä, pelataan kiekkoa, ajellaan mopoilla, Jaska on juuri sellainen Jaska olisi ollut sellainen lapsi josta Janne olisi saanut kaverin metsälle, hallille, mihintahansa.. Kun kolmevuotias poikani illalla kysyy "Kuka nyt on meidän isi..??" Ja jokailta joudun hänelle vastaamaan että teidän isi on teidän isi aina, ja joka ilta mietin miten mieletöntä tämä kaikki on.. Miten kauan lapseni miettii sitä kysymystä? Miten kauan minun pitää vastata siihen samaan kysymykseen?? Miten kauan se satuttaa joka kerta?? Koska meidän elämä voi alkaa uudestaam?? Montako syntymäpäivää vielä jotka ilon keskellä on ahdistavia?? Kuka osaa vastata, kuinka kauan äiti jaksaa??
Isi ja Jaska kesällä 2011 katselemassa tuttiritaria ja on kuuma.. voi miten kova ikävä <3
