Muutto on saatu tehtyä, viimeisen bloggauksen jälkeen olen voinut aika hyvin. Kun selvisin lauantaiaamuun alkoi asiat olla taas paremmin. Ehkä vain hetkeksi mutta kuitenkin. Sain Sanin ja lapset heti lauantaiaamuna kylään ja sitten koko päivä oli matalalentoa paikkaan jos toiseenkin. Tuijotin malttamattomana puhelinta koska tiesin että äiti olisi iltapäivällä Japen kanssa meillä. Odotin niin kovin, ja ikävä kasvoi kun tiesin heidän olevan kokoajan lähempänä. Kävin Jannen luona, olin haudalla aika pitkään, kerroin Jannelle mihin olemme lähdössä ja uskon että hän sen jo tiesi. Kerroin ikävästäni ja edellisestä yöstä, senkin hän tiesi: Vein kukkia kaksi ruusukimppua kuten aina, toisen punaisen ja toisen valkoisen. Viimeisenä päivänä Varkaudessa ollessani vien taas kukat ja hyvästelen vielä kerran, ja "otan Jannen mukaani" Raumalle. Kerroin Jannelle muitakin asioita, ja minulle tuli olo että kaikki järjestyy ja Janne kuulee ja ymmärtää. Olen tuijottanut Jannen kuvaa viimepäivinä todella paljon ja kokenut läheisyyttä aivan kuin Janne olisi kanssani. Ehkä onkin, toivon ja uskon niin.
Kun Jape tuli meille oli kuin iso kivi olisi pudonnut sydämmeltäni, minä niin odotin ja siinä hän nyt oli. Ja olo muuttui hetkessä toiveikkaaksi, kyllä tästä selvitään, oloksi.. Laitettiin loput tavarat laatikoihin, ja kaikki muuttovalmiiksi, kello oli jo pitkällä iltapäivässä kun lauantain urakka oli valmis, ja päätettiin mennä kaljalle. Oli tosi kivaa, juteltiin kaikesta mahdollisesta, Jannesta paljon myös. Ilta meni rennosti Samin ja Annen luona, varmasti kaikilla oli kivaa. Minä huomasin olevani iloisempi ja nauravampi. Huomasin että ajattelen Raumalle lähtöä asteen positiivisemmin. On oikein hyvä että joku sieltä tuli tänne, tuli olo että minut halutaankin sinne, vaikka siinä ei ole epäselvyyttä ollut niin kaikki tuli konkreettisemmaksi. Hyvä mieli on iso asia. Tänä aamuna laitoimme tavarat rekkaan ja kuorma lähti kohti länsirannikkoa. Silloin ikävä kouraisi taas, katsoin rekan perään ja minulle tuli tunne että on lähdettävä mukaan. Minä jäin kuitenkin vielä tänne. Annen ja Samin nurkkiin, nyt "kodittomana" hoitamaan työni loppuun ja hyvästelemään ystäväni.
Huomasin käydessäni Ninnun luona syömässä illalla että minulla on kova tarve sopia tapaamisia seuraaville päiville. En halua ajatella että tämä on viimeinen kerta kun nähdään vähään aikaan. Haluan että kertoja on vielä edessä, että vielä ei ole hyvästien aika, vielä ollaan ja istutaan jutellaan arkisista asioista, vielä ei sanota hyvästi. Sen aika on lähellä ja joudun niin monelle rakkaalle sanomaan sen, ja joudun hyväksymään sen tosiasian että nyt minun on aika lähteä eteenpäin. Ihanat muistot ja ystävät sydämmessäni, ja varmasti tapaamme vielä ja monesti, vaikka emme voikkaan viikottain kahvitella. Kerron näistä tunteista kun sen aika on, nyt tämä koditon menee nukkumaan,.. yrittää ainakin.
Kiitos Anne ja Sami tuntuu mukavalta olla teillä, saa olla "kuin kotonaan" <3
Ilman sinua! Miksi sinä lähdit ja minä jäin? Tiesit kyllä että halusin lähteä ensin, sillä minulle ei ollut milloinkaan epäselvää miten kehnosti kestäisin arkea ilman sinua, koko elämää ilman sinua. Etkö olisi voinut edes yhden ainoan kerran olla vähän vähemmän jääräpää ja kuunnella mitä minä sanoin?
