Työlupa!

Minulla oli tänään lääkäri, ja nyt minulla on virallinen työlupa ! Juteltiin paljon kaikkea, aika oli pitkä ja lääkäri ei ollut kiireinen vaan selvästi keskittyi minuun. Tuli hyvä mieli. Kerroin muutamasta romahduksesta viimepäivinä rehellisesti mutta kerroin myös hyvistä päivistäni, ja ilon hetkistä, jotka ovat olleet isona osana elämääni viimeaikoina. Onnellisuuden määrä on kasvussa. Lääkäri kertoi minulle miten edessä olevat muutokset saattavat vaikuttaa, esimerkiksi se kun muutan ja kaikki asiat on hoidettu ja virallinen arki, meidän perheenä ilman isiä alkaa. Kertoi että saatan tarvita uudessa kodissani, kun kaikki on laitettu paikoilleen, olkapäätä ja tukea että selviän siitä tilanteesta, mutta minulla on siellä olkapäitä ja tukihenkilöitä, joitten tiedän tätä blogiakin lukevan tiedän että ihmiset ovat jo ajatelleet asiaa, ja tiedän että en ole yksin vaikka minua vähän jännittääkin. Jokatapauksessa minä menen huomenna töihin ja toivon että aika on nyt parempi ja oikeampi kuin viimeksi, viimeksi menin liian aikaisin ja romahdus tuli kovana. Nyt odotan työpäivää, hiukan jännittää mutta ei ahdista niinkuin edellisellä kerralla, en tunne pelkoa, ainoastaan on perhosia vatsassa vähän niinkuin ensimmäisenä työpäivänä uudessa työpaikassa. On ihana mennä takaisin vanhaan vielä, on niin ikävä työkavereita ja ikävä jääkin, en haluaisi sanoa hyvästejä, ja ne ovat vain reilun viikon päässä. Minulla on siellä niin monta tärkeää ihmistä ja niin hyvä työympäristä, ikävä tulee varmasti, mutta huomenna nautin työpäivästä iloisena siitä että olen valmis. Jos en kuitenkaan ole, se on sen ajan murhe, mutta oma luottamukseni on kova. Minä selviän ja osaan nauttia työpäivistänikin taas.

Tänään on saatu paljon aikaiseksi Marja-siskon kanssa , ja Annen avustuksella saatiin pakattua kaikki varaston tavarat, ja muutama jätesäkki taas kaatopaikka kuormaan laitettua. Minä sain vihdoin ja viimein osoitteenmuutoksen tehtyä, olen virallisesti Raumalainen 29.5. vaikka todennäköisesti itse olen Raumalla vasta 30.5. jokatapauksessa sekin asia on järjestyksessä. Ikävämpi homma oli että auto hajosi.. siitä meni laturi taijokinmistäenymmärrämitään.. Onneksi on Sami olemassa, joka alkoi asiaa hoitaa ja tuntuu ymmärtävän paremmin kuin minä. Mihin minä joudun ilman Samia, on löydettävä Raumalta samanlainen ihminen, joka on yhtä helposti valmis auttamaan aina kun vain pystyy olemaan avuksi. Samalla tavalla jään kaipaamaan Annea, aina hoituu ja järjestyy kaikki asiat. Annen kanssa sitä Jonnia sitten Mikkeliin lähdettiin viemään, koska Passat seisoo nyt niin kauan että osa on vaihdettu. Marja sitävastoin oli meidän reissun aikana pakannut kaikki Jonnin huoneen tavarat. Uskomaton tehopakkaus.. Kyllä " hoidan homman" saa taas aivan uudenlaisen merkityksen. Ihan uskomattomia ihmisiä ympärilläni!! Ei voi kun ihmetellä ja kiittää.. kaikista ihanista ystävistä ja perheen jäsenistä jotka oikeasti ovat avuksi ja välittävät niin valtavan paljon. Kumpa voisin minäkin tehdä jollekkin vastaavanlaisen palveluksen joskus.

Kaikesta kiireestä ja touhusta huolimatta olen huomannut että sydäntä puristaa tänään erityisen paljon verrattuna muihin hyviin päiviin. Se epämukava tunne aina tekee yllätyshyökkäyksiä ja kokoajan mieli on levoton. Mietin varmaankin liikaa asioita, pohdin ja tuumailen. Olen miettinyt Jannea aikapaljon viimepäivinä , kaiken kaaoksen keskellä, ja tajunnut että todellakin olen menettänyt parhaan ystäväni. Sen jolle pystyi kertomaan aivan kaiken. Olen miettinyt sitä miten tärkeää on että se elämänkumppani mikä siinä rinnalla on, on se parasystävä myös, ja miten tärkeää on kohdella häntä arvonsa mukaisesti. Olisin itse todella kiitollinen jos sellaisen vielä löytäisin rinnalleni, jolle voisin kertoa synkimmätkin salaisuudet tulematta tuomituksi niistä, suurimmat murheet ja ennen kaikkea iloiset asiat, ja hän olisi iloinen kanssani, minun ilostani. Ehkä haen tällä takaa sitä että ihmisten pitäisi olla rehellisiä, kertoa asioiden oikea laita, ja elää reilusti kumppaniaan kohtaan, nauttia siitä että on saanut rinnalleen ihmisen, se kaikki saattaa sekunnissa olla pois. Toivon että itse osasin arvostaa Jannea niin paljon kun hän ansaitsi, uskon niin koska olin hyvin ylpeä Jannesta, ja kerroin miten rakastan. Meillä ei toinen ihminen ollut itsestään selvyys koskaan. Voinkohan kuulla vielä jonkun ihmisen suusta sanat " mitä minä tekisin ilman sinua, olet niin tärkeä ja rakas minulle, olen niin onnellinen kanssasi" ehkä voin, ja siihen luotan. Nyt ikävöin Jannea, ja tulen aina ikävöimään, tänään kuitenkin luin lehtijutusta niin totta olevat sanat " ei surun määrä vähene, mutta onnellisuus lisääntyy" niin se on ja tulee olemaan. Onnellisuus lisääntyy päivä päivältä ja viikko viikolta.

Rakastakaa toisianne ja rakastakaa itseänne <3 , muistakaa elämän rajallisuus, mutta älkää eläkö ajattelemalla sitä, vaan päivä kerrallaan onnellisena siitä että se teille annettiin !!

Halauksia huomiseen !!