Tämä on vain päivämäärä muiden joukossa, mutta tänäaamuna 5:55 sinä olit ollut pois kaksi kuukautta. Käsittämätöntä.. aika tuntuu niin pitkältä mutta on kuitenkin niin lyhyt. Kaksikuukautta ihmiselämässä sinne tai tänne.. Mutta minun elämässäni viimeiset kaksikuukautta ovat olleet uskomattomat. Minä menetin Jannen, rakkaan aviomieheni, lasteni isän, minä hautasin hänet, vietin pääsiäisen, vapun, Jannen synttärit, Jaskan synttärit, Äitienpäivän, minun piti järjestellä muuttoa, vaihdan työpaikkaa, vaihdan kaupunkia, entisistä kaukaisista ystävistä tulee niitä joiden kanssa voi nähdä päivittäin, ja taas ystävistä täällä varkaudessa tulee niitä kauempia ystäviä, Jonnin hoitoa on järjestelty ja kouluasioita, sekä päivähoitopaikkoja Jaskalle ja Jerrylle, vaikka mitä on mahtunut tähän pieneen aikaan, lisäksi samalla opettelin uudestaan pitämään huolta perheestäni yksin, omin voimin. En sano että kaikkea olen tehnyt aivan yksin .. en ole .. mutta paljon olen minäkin tehnyt ja siitä huolimatta että koen itseni välillä saamattomaksi, voin kai sanoa että olen pannut tuulemaan , enkö voikkin?
Kuukausi sitten kaikki oli vielä aika synkkää, itkua oli usein ja paljon. Nyt itkun määrä on vähentynyt, ikävä kirpaisee aika-ajoin, ja suru tulee voimakkaammaksi, mutta paljon enemmän on iloisia ja onnellisia hetkiä. Joka päivä kumpiakin mutta sanoisin että plussan puolella ollaan. Se ilahduttaa minua ja minulle itsellenikin on tästä blokista nyt hyötyä.. voin "palata ajassa taakseppäin" kun tuntuu oikein kurjalta ja katsoa millainen tilanne oli vain vähän aikaa sitten ja samalla huomata että paljon ollaan menty jo eteenpäin.. Vieläkin unohtelen välillä että Janne on kokonaan poissa, niin ettei voi ikinä palata fyysisesti tänne, mutta tiedän Jannen olevan läsnä, jossakin seuraamassa ja odottamassa kun minun aikani tulee ja kun tulee poikien aika. Jerry sanoi vähän aikaa sitten että "Kun mamma kuolee hänen ei tarvitse ostata mitään kun isi voi neuvoa, kätevää" Niimpä kun meidän Jannen läheisten aika on lähteä, meille on oikein kätevää kun on oma opas odottamassa.
Kaikenkaikkiaan sirpaleista alkaa pikkuhiljaa pala kerrallaan kasaantua uusi sydän, ei samanlainen, ei parempi eikä huonompi vaan sydän jossa Jannen muisto kulkee jokapäivä mukana. Vielä on edessä vaikeita aikoja surun täyttämiä päiviä, mutta tulevaisuudessa on edessä myös kivoja juttuja, matka, kesä, meri, aurinko, kesäsade, pehmis, lista on loputon. Se sydän voi myös taas tuntea surun lisäksi muitakin tunteita, ilon tunnetta , onnistumisen tunnetta, tulevaisuuden toivoa, ehkäpä vielä vaikka rakkauttakin. Jokatapauksessa minun sydämmeni on alkanut tuntemaan, muutakin kun ikäviä tunteita, ja olen siitä onnellinen. Minulla on toivoa ja meillä perheenä on toivoa, juuri niinkuin Janne olisi halunnut!
Pitäkää lippu korkealla tilanteesta kuin tilanteesta huolimatta <3 se parempi päivä on aivan nurkan takana.
Ilman sinua! Miksi sinä lähdit ja minä jäin? Tiesit kyllä että halusin lähteä ensin, sillä minulle ei ollut milloinkaan epäselvää miten kehnosti kestäisin arkea ilman sinua, koko elämää ilman sinua. Etkö olisi voinut edes yhden ainoan kerran olla vähän vähemmän jääräpää ja kuunnella mitä minä sanoin?
