Tänään ei ole todellakaan hyvä päivä.. Aurinko paistaa ja linnut laulaa, pitäisi nauttia keväästä ja lähestyvästä kesästä, ei vaan jaksa eikä pysty. Mieli on apea ja olo väsynyt. Yritän keskittyä kirjaan, ei auta, selaan puhelimeni kuvat, siellä sinä olet, yhtä elävänä kun muistoissani, mutta sinä et ole täällä. Et ota päikkäreitä sohvalla kun pojat nukkuu, et touhuile ulkona, et juo kahvia ja lue lehteä keittiössä. Kuvissa sinä olet, miksi et ole täällä?? Minun on niin ikävä, haluan sinut tänne, viereen, lähelle, ihan lähelle, pitäisit minua sylissä, en halua sittenkään että tulee kevät tai kesä, en halua enää yhtään pisamaa kasvoilleni, sinä niistä aina huomauttelit ja samalla rakastit niitä, aina sanoit että "nyt vene vesille, äipällä on pisamat saapuneet", hassua miten moneen kertaan sen keväisin kuulin, ja ajattelin että joo joo vanha vitsi.. Voi miten kaipaan sitä, tulisit vielä sanomaan, tulisitko? Joka ainut pisama kasvoissani, joka ainut kahvikuppi aamulla muistuttaa sinusta, ja minuun sattuu. En osaa sittenkään vielä nauttia elämästä, haluan mutta en pysty. Puhelimeni on soinut tänään useita kertoja, en voi vastata, soittaja kysyy kuulumisia mitä minä vastaan.. En voi vastata mitä kuuluu, minulle ei kuulu enää mitään , minulla ei ole enää mitään. Olen vain väsynyt, haluaisin ja toivoisin että minun aikani alkaa olla lopussa, tiedän että se ei ole, tulee uusia ilon ja onnen päiviä, osaan nauttia, mutta en nyt, tämä hetki on sinulle, ja minulle ja meille, meidän ikävälle ja minun surulleni. Haluan vain itkeä olla yksin, haluaisin että sinä olisit täällä, ei yhtään ystävällistä sanaa minulle, ei yhtään "kyllä se siitä" olalle taputusta, olla yksin ja surra.
Voiko suruun hukkua, varmasti voi, ystäväni, älä anna minun hukkua, mutta anna minulle aikaa, minä suren nyt, suren vielä pitkään. Tarvitsen sinua enemmän kuin koskaan. Jos en vastaa, soita uudestaan, myöhemmin.. En voi enkä jaksa nyt, nyt on annettava ikävän tulla, itkeä itkuja ja odottaa tulevaa. Ikävä kasvaa sisälläni vuoriksi, meriksi ja joiksi, haluan päästä tästä pakoon mutten pysty, osaisitko sinä auttaa? Minulla on elämää suurempi ikävä, kuolemaa suurempi kaipaus, kumpa voisin koskettaa.. Minä rakastan sinua, katsoin hääkuvaamme ja kyyneleet valuivat, katson kuvaa sinusta sohvalla, miten voi vihata ja rakastaa valokuvia yhtäpaljon samaan aikaan.. Miten minä selviän, kun en edes halua selvitä??
Voisiko joku vaan viedä minut pois. Auttakaa minua, ikävä sattuu!
Rakastin ja rakastan aina, ei kunnes kuolema erottaa vaan aina <3
