Hassua miten Janne elää pojissa, eleissä, ilmeissä, jopa huumorissa. Jaskan ja Jerryn huumorintaju on aivan samanlainen kuin isänsä, toivottavasti se säilyy aikuisuuteen asti sellaisena. Jannella ei ehkä ollut maailman paras huumorinkukka lahjanaan mutta omanlaisensa, sellainen jota minä rakastin ja sellainen jollaisena Janne tunnettiin. Pojissa on hirmuisesti isäänsä.. Niin ulkoisesti kun sisäisestikkin.
Tänään on ollut ihan siedettävä aamu, jopa lähellä mukavaa. Jonni on ollut kotona, oli kiva herätä aamulla niin että koko perhe on koossa. Jatkuvasti tiedostaa että joku ei ole paikalla vaikka kaikki ovat kotona, ja se joku ei koskaan palaa, se tyhjä aukko tulee seuraamaan perhettämme läpi elämän. Me kaikki neljä olemme kotona, tuntuu oudolta, meitä pitäisi olla viisi, ja onkin.. Mukanamme kulkee se rakas isi, vaikkei häntä näykkään. Äitinä näen pilkahduksia isistä poikien touhuissa. Samaan aikaan ilahdun ja sydän meinaa pakahtua suruun, todella outoja tunteita, joita en tiennyt olevan olemassakaan.
Laitoin pojille helppoa valmisruokaa näin aamupäivällä, maksalaatikkoa. Kohta kuuluu keittiöstä Jerryn suusta "Hei äiti, sopisiko tähän ketsuppi, haluaisin ketsuppia..." Mielestäni ei todellakaan sovi, mutta kyyneleet silmissä laitan pojalleni maksalaatikkoon ketsuppia. Se oli myös Jannen tapa, maksalaatikkoa ei voi syödä ilman ketsuppia, ei ikinä.. Me söimme harvoin maksalaatikkoa , nyt taas se on helppo vaihtoehto kun ei jaksa tehdä muuta, mutta ei ne omenat todellakaan kauas puusta putoa.. Pojat syövät siis maksalaatikon ketsupilla ja äidin sydän meinaa pakahtua jokakerta kun näin tapahtuu. Samaisen ruokailun aikana Jerry toteaa vielä , "Tiesitkö äiti että nyt isi asuu meidän sydämmessä, isi on niin lähellä että tietää että me rakastetaan sitä". Itken.. en tiedä itkenkö omaa suruani vai sitä miten kauniisti neljävuotias lapseni puhuu. Mistä niin pieni löytää oikeat sanat kertoa isistä ja tunteistaan?? Uskon että lapset ymmärtävät ja tuntevat enemmän mitä me aikuiset koskaan tiedämme.
Näissä mietteissä aloitamme viikonlopun viettoa, vain me neljä, meidän perhe, sydämmessä muisto isistä ja rakkaasta.
Ilman sinua! Miksi sinä lähdit ja minä jäin? Tiesit kyllä että halusin lähteä ensin, sillä minulle ei ollut milloinkaan epäselvää miten kehnosti kestäisin arkea ilman sinua, koko elämää ilman sinua. Etkö olisi voinut edes yhden ainoan kerran olla vähän vähemmän jääräpää ja kuunnella mitä minä sanoin?
